Hallinto-Oikeus
Muun asiakirjan kuin päätöksen tiedoksiantoon sovelletaan hallintolain säännöksiä. Tällöin pääsääntönä on tavallinen tiedoksianto, joka toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle. Vastaanottajan katsotaan saaneen tiedon asiasta seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Käytännössä erilaisten välitoimien tiedoksiannossa on usein käytetty todisteellista tiedoksiantoa, sillä tiedoksiannolla voi olla asianosaisen kannalta merkittäviä vaikutuksia.
Suomessa muutoksenhakuoikeus ja oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on turvattu perustuslain 21 §:ssä. Hallintoasioissa nämä oikeudet toteutetaan hallintotuomioistuimissa ja hallintolainkäyttöasioita käsittelevissä erityistuomioistuimissa.
Ennen hallintolainkäyttölain voimaantuloa ei ollut yleislakia, jossa olisi säädetty kattavasti menettelystä hallintotuomioistuimissa tai muissa valitusviranomaisissa. Keskeisiä lakeja olivat laki muutoksenhausta hallintoasioissa (154/1950) ja laki ylimääräisestä muutoksenhausta hallintoasioissa (200/1966). Hallintolainkäytön menettelysäännöksiä oli myös hallintotuomioistuinten organisaatiolaeissa. Käytännössä nojauduttiin laajasti oikeudenkäymiskaaresta ilmenevään lailliseen oikeudenkäyntijärjestykseen, yleisiin oikeusperiaatteisiin sekä korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöön.
Yleissäännös koskee viranomaisen oikeutta valittaa hallintopäätöksestä tai hallintotuomioistuimen päätöksestä, joten säännöstä sovelletaan myös alkuperäisen hallintopäätöksen tehneen viranomaisen valitukseen hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään oikeusasteeseen. Korkeimman hallinto-oikeuden käytännössä on tapauskohtaisesti tulkittu sitä, milloin viranomaisella on valitusoikeus julkisen edun valvonnan perusteella. Korkein hallinto-oikeus on useissa tapauksissa katsonut, että yhtenäisen hallinto- ja oikeuskäytännön turvaaminen kyseessä olevissa asioissa oli sellainen julkinen etu, jonka valvomiseksi päätöksen tehneellä viranomaisella oli valitusoikeus (esim. KHO 2013:161). Yleissäännöksen ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön pohjalta arvioituna ei kuitenkaan ole etukäteen selvää, millaisissa tapauksissa viranomaisen valitusoikeuden edellytykset täyttyvät.
Päätöksen purkua voidaan hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Päätös voidaan purkaa menettelyvirheen, muun ilmeisen virheen tai erehdyksen taikka uuden selvityksen perusteella. Purkuperusteet ovat kanteluperusteita laaja-alaisemmat, mutta purkukynnys on korkeampi, sillä päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista. Purkua on haettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun päätös sai lainvoiman. Samassa ajassa on suoritettava purku ilman hakemusta tai esitystä. Erityisen painavista syistä voidaan päätös purkaa määräajan jälkeenkin. Purkua ei saa hakea, jos päätöksestä voidaan samalla perusteella tehdä perustevalitus tai kantelu. Purku on siten toissijainen keino kanteluun nähden. Purku voidaan kuitenkin tehdä menettelyvirheen perusteella, jos kantelun määräaika on jo päättynyt.
Ehdotetussa laissa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa säädettäisiin hallintolainkäyttöasioiden käsittelyssä noudatettavasta menettelystä nykyistä täsmällisemmin ja yksityiskohtaisemmin.
Oikeudenkäynti hallintotuomioistuimissa on pääosin kirjallista. Tarvittaessa kirjallista selvitystä täydennetään suullisella käsittelyllä. Säännökset suullisen käsittelyn toimittamisesta ja oikeudesta suulliseen käsittelyyn ovat hallintolainkäyttölain 37 ja 38 §:ssä. Hallintolainkäyttölaissa ei ole säännöksiä ennen suullista käsittelyä järjestettävästä asian suullisesta valmistelusta.